Yhteenveto
Turnauksen semifinaalissa Cheifs kohtasi turnausisännän LC Jizni Meston. Jizni Mesto oli saanut lauantaille pari pelimiestä lisää sekä huomattavasti kovemman taistelutahdon kuin edellisessä perjantain kohtaamisessa. Ottelu oli erittäin tiukka ja kiihkeä. Muutamaan otteeseen tunteetkin hieman kuumenivat josta tuloksena molempien joukkueen pelaajille pitkät jäähyt. Ottelussa nähtiin myös episodi jossa Tsekit ottivat ehkä hieman raukkamaisen Stick Checkin, jota ei yleensä tämän kaltaisissa turnauksissa nähdä. Ehkä tämä osoitti että Tsekit tekevät kaiken mahdollisen päästäkseen finaaliin. Lähellä se myös oli. Tsekit onnistuivat menemään 9-8 johtoon kun peliä oli jäljellä 47 sekuntia. Tämän jälkeen Joni Vuorela otti aloitusvoiton ja siitä suorasta hyökkäyksestä Mikki Lindqvist viimeisteli tasoitusmaalin aivan ”yläbörsään” kun ottelua oli 34 sekuntia jäljellä. Aivan ottelun viimeisillä sekunneilla Akseli Rantanen kilautti vielä tolppaan, joten voittomaali aivan lopussa oli vain milleistä kiinni. Varsinaisen peliajan jälkeen lukemat olivat 9-9. Tämän jälkeen vuorossa olikin jatkoaika 2×4 minuutin erillä. Jatkoajalla chiefs oli selvästi parempi, mutta maalit olivat tiukassa. Onneksi kuitenkin ottelussa jo aiemmin pari kertaa tolppia kilautellut Antti Kulpakko onnistu maalinteossa ja näin Chiefs upeasti finaaliin luvuin 10-9.
Loppuvihellyksen soidessa Chiefs – pelureista näki että voitto oli yksi kaikkien aikojen makeimmista.
Eritysmaininnan ottelusta saa maalivahti Mikael Kuisma, joka pelasi koko ottelun ja oli tulikuuma. Kuisman torjuntoihin mahtui todella monta ”Game-saveria”, jotka mahdollistivat Chiefseille tämän hienon voiton ja pääsyn finaaliin kokeilemaan uudestaan USAAI:ta vastaan.