Helsinki Chiefs – USAAI

Yhteenveto

Prague Cupin finaalissa Chiefs sai vastaansa jo tutun USAAI:n. Ottelun alku oli koko yleisölle yllätys, koska 1.neljännes meni Chiefseille laukausten ja varsinkin maalipaikkojen suhteen. Chiefs sai 3-4 vaarallista maalipaikkaa, mutta laukaukset menivät hiuksen hienosti ohi ja Wiki Wickströmin tolppaa lähemmäs ei Chiefsit tällä kertaa päässeet. Chiefs paransi otteitaan huomattavasti ensi kohtaamisesta, mutta kun kaveri on parempi niin kaveri on parempi. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen USA:laiset pystyivät kääntämään painopisteen täysin Chiefs päätyyn ja viimeisteli tarvittavat maalit. Chiefs puolustus petrasi myös selvästi ensimmäisestä ottelusta pitäen jenkit tällä kertaa selvästi kauempana maalista kuin lauantaina. Jenkkien tekniikka ja laukaukset ovat kuitenkin sen verran Chiefsejä edellä, että maaleja tulee ennen pitkää väkisinkin. Tällä kertaa USAAI onnistui kuudesti ja Chiefs ei pystynyt tälläkään kertaa ohittamaan USAn veskoja. Finaaliin loppulukemat 6-0.

Chiefs – miehistö voi olla kuitenkin erittäin ylpeä suorituksestaan, sillä toinen sija ja ainoat tappiot selvästi paremmille yhdysvaltalaisille ovat hieno suoritus. Jokainen peluri kehittyi turnauksen edetessä ja tästä on erinomaista aloittaa SM-sarja muutaman viikon päästä kotikentältä.

Paikka

Praha

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarjakausi
28. kesäkuuta 2015 14:00 2015

Tulokset

Joukkue1234TLopputulos
Chiefs00000Häviö
USAAI04116Voitto

Chiefs

# Pelaaja Pelipaikka Pisteet Maalit Syötöt Jäähyt Torjunnat
2Harri TurkkiPuolustus00000
4Antti HaikalaKeskikenttä00000
5Sami AhoPuolustus00000
6Yksityinen: Pekka LeinonenKeskikenttä00000
7Mikko LiikanenKeskikenttä00000
8Akseli RantanenKeskikenttä00000
14Petja KärkiHyökkäys00000
17Mika Wickström (C)Hyökkäys00000
19Yksityinen: Olli SirkiäKeskikenttä00000
20Ville ParkkinenKeskikenttä00000
21Taneli RankiHyökkäys00000
24Tuomas MannMaalivahti00000
35Mikael LindqvistKeskikenttä00000
37Joni VuorelaKeskikenttä00000
40Edi AaltonenPuolustus00000
42Mathias TimonenHyökkäys00000
48Mikael KuismaMaalivahti00000
87Toni KyhyräinenPuolustus00000
 Yhteensä 00000

USAAI

Pelipaikka Pisteet Maalit Syötöt Jäähyt Torjunnat
 00000
Helsinki Chiefs – USAAI