

Yhteenveto
Chiefettes otti yllättävän suuren voiton kotiturnauksen viimeisessä ottelussa Turku Titans Ladiesiä vastaan. Sunnuntaina tuulisessa säässä pelattu peli päättyi kotijoukkueelle numeroin 23-7. Chiefettes jatkoi maalijuhlaansa samaan tapaan kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa juhlinta alkoi tosin vielä nopeammin. Ensimmäinen osuma syntyi jo ajassa 0:15, kun taas kerran Tiina Hannunen onnistui ensimmäisenä maalinteossa.
Kotijoukkueen taistelutahto näytti olevan kohdallaan heti pelin alusta lähtien. Etenkin lauantain pelistä puuttunut Elina Känkänen oli hyvässä vireessä ja oli tehnyt hattutempun jo viidessä minuutissa. Näytti etteivät Titansin naiset saaneet peliään kunnolla pyörimään. Helsinkiläisten vahva alku taisi olla shokki vierasjoukkueelle.
Ensimmäisen erän puolivälin jälkeen oli Linda Baumgartnerin vuoro maalata. Hän iski lyhyessä ajassa neljä maalia perättäin. Chiefettesin tarkasta karvaus- ja puolustuspelistä huolimatta Titans Ladies pääsi tekemään muutaman nopean vastaiskun onnistuneesti. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen 15-4 johtolukemissa.
Chiefettes jatkoi tauon jälkeen samaan tahtiin ja kymmenessä minuutissa palloja oli isketty vastustajan verkkoon jo neljä kappaletta. Toisen erän puolivälin jälkeen turkulaiset tekivät kaksi maalia puolen minuutin sisään. Kotijoukkueen kannalta oli hyvä, että eroa oli syntynyt jo niin paljon, ettei vierasjoukkue päässyt näillä osumilla hätistelemään johtoasemaa. Helsinkiläiset pääsivät pelaamaan muutamaan kertaan myös ylivoimaa, mutta eivät onnistuneet niiden aikana tekemään lisämaaleja. Toinen erä päättyi lopulta 8-3 numeroihin.
Kapteeni Saarentaus kertoo, että joukkueella tuntui olevan todella hyvä fiilis päivän ottelussa. ”Pelasimme mielettömän hyvin ja alusta asti taisteltiin irtopalloista. Mahtisuorituksia koko joukkueelta!” hän sanoo. Näin suurta maalieroa ei näiden joukkueiden välisissä otteluissa ole vielä aikaisemmin nähty. Chiefettes lähtee siis pelaamaan jatkosarjaa kärkisijalta. Ensimmäinen jatkosarjan turnaus pelataan Jyväskylässä 27.-28.6.
Linda Baumgartner 6+1, Elina Känkänen 6+0, Tiina Hannunen 3+0, Heini Nummila 3+1, Kiti Ovaskainen 3+1, Elina Koskinen 1+1, Elina Saarentaus 1+1.
Paikka
Helsinki, Velodromin tekonurmi |
---|
Pyöräilystadion, 00520 Helsinki, Suomi |
Tiedot
Päivämäärä | Aika | Sarja | Sarjakausi |
---|---|---|---|
7. kesäkuuta 2015 | 12:00 | Naisten sarja | 2015 |
Tulokset
Joukkue | 1 | 2 | T | Lopputulos |
---|---|---|---|---|
Chiefettes | 15 | 8 | 23 | Voitto |
Turku Titans Ladies | 4 | 3 | 7 | Häviö |
Chiefettes
# | Pelaaja | Pelipaikka | Pisteet | Maalit | Syötöt | Jäähyt | Torjunnat |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Jenny Riley ”C” | Maalivahti | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
3 | Tiina Hannunen | Keskikenttä | 3 | 3 | 0 | 0 | 0 |
4 | Tiina Pesonen | Keskikenttä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
5 | Mari Alapappila | Keskikenttä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
6 | Elina Ryhänen | Keskikenttä | 6 | 6 | 0 | 0 | 0 |
7 | Linda Baumgartner | Hyökkäys | 7 | 6 | 0 | 0 | 0 |
9 | Kiti Ovaskainen | Keskikenttä | 4 | 3 | 0 | 0 | 0 |
10 | Katie FitzPatrick | Hyökkäys | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
11 | Elina Koskinen | Keskikenttä | 2 | 1 | 0 | 0 | 0 |
12 | Terhi Hassinen | Puolustus | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
14 | Elina Saarentaus ”C” | Hyökkäys | 2 | 1 | 0 | 0 | 0 |
15 | Heini Nummila | Hyökkäys | 4 | 3 | 0 | 0 | 0 |
16 | Krista Koivisto | Puolustus | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
17 | Kaisa Korhonen | Keskikenttä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
22 | Veronica Lehtinen | Keskikenttä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
26 | Helena Kykkänen | Hyökkäys | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
30 | Leeni Tuunainen | Puolustus | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
Yhteensä | 28 | 23 | 0 | 0 | 0 |
Turku Titans Ladies
Pelipaikka | Pisteet | Maalit | Syötöt | Jäähyt | Torjunnat |
---|---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | 0 |