Suomelle pronssia boxlacrossen EM-kisoista

8.-15.7 pelattiin historian ensimmäiset boxlacrossen EM-kisat Turussa. Mukana oli kaikkiaan 14 maata ympäri Eurooppaa. Suomi kukisti Saksan pronssiottelussa luvuin 11-6 ja nappasi näin toisen lacrossen arvokisamitalin vuoden sisään. Viime vuonna fieldin (perinteisen lacrossen) puolella tuli myös pronssia EM-kisoista. On siis sanomattakin selvää että Suomi on ankkuroinut itsensä aivan Euroopan lacrosse-eliittiin. Finaalissa Israel kukisti Tsekin 8-7 ja otti historiallisen ensimmäisen boxissa jaettavan Euroopan mestaruuden.

Helsinki Chiefsien riveistä tuoreita pronssimitalisteja ovat Samuli Harala ja Jani Viitanen, sekä 14 vuoden maajoukkueuransa kisoihin päättänyt Pentti Pekkonen. Pekkosella ja Viitasella on taskussa tuo viime kesän EM-pronssi fieldin puolelta.

CHIEFS ONNITTELEE HARALAA, VIITASTA JA PEKKOSTA, SEKÄ KOKO MUUTA MAAJOUKKUETTA! HIENOA POJAT!!

Suomelle pronssia boxlacrossen EM-kisoista